Suurin osa suomalaisista nuorista voi hyvin, mutta pahoinvointia on myös paljon. Nuorten syrjäytyminen on ollut jo vuosikausia vakava yhteiskunnallinen ja inhimillinen ongelma ja siksi Eduskunnan tarkastusvaliokunta teetti viime vuonna selvityksen nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista. Aikaisemmin tehtyjen selvitysten mukaan syrjäytymisen ehkäisyyn tähtääviä palveluita on tarjolla, mutta palvelukokonaisuus on pirstaloitunut ja riskitekijöihin reagointi riittämätöntä. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ei tunnisteta ajoissa eikä heitä ohjata oikea-aikaisiin palveluihin. 

Uuden selvityksen ja sen jälkeen kuultujen asiaintuntijalausuntojen perusteella voidaan todeta, ettei valtionhallinnossa yhteistyö syrjäytymisen ehkäisemiseksi toimi parhaalla mahdollisella tavalla hallintoalojen siiloutumisen takia. Sama riski on tunnistettu hyvinvointialueiden käynnistymisessä. Vaarana on nuorten palveluiden siiloutumisen syveneminen ja ns. osaoptimoinnin lisääntyminen.

Osaoptimointi on ilmiö, jossa yksittäinen toimija varmistaa oman hyödyn ottamatta huomioon koko järjestelmän kannalta parasta ratkaisua. Osaoptimoinnin riski on olemassa, kun vastuu nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluista ja niiden rahoituksesta jakautuu jatkossa kunnan ja hyvinvointialueen vastuulle. Mikäli jompikumpi toimija omia kustannuksia säästääkseen ei tarjoa nuorille riittävän laadukkaita matalan kynnyksen palveluja syrjäytymisen ehkäisyyn, tästä aiheutuu lisäpalvelujen tarvetta ja kokonaiskustannusten kasvua julkisen sektorin vastattavaksi.

Onkin äärettömän tärkeää, että koko palveluketju saadaan toimimaan sujuvasti nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Palveluiden on toimittava yhteen riippumatta siitä, mikä taho palveluja järjestää. Tarvitaan yhteistä toiminta-areenaa ja yhdessä tekemisen taitoja. Tarvitaan myös eri ammattien välistä ”ristipölyttämistä” eli nuorten parissa työskentelevien on opittava tuntemaan toistensa työtä ja samalla oppia toinen toisiltaan erilaisia työtapoja.

Myös tiedonkulku ja tietosuoja-asiat muodostuvat usein ongelmaksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja palveluiden seurannassa. Ongelmana on ensinnäkin se, että lainsäädäntö, asiakas- ja potilastietojärjestelmästä sekä sosiaaliturvajärjestelmä eivät edelleenkään tue kokonaiskuvan muodostamista nuorten tilanteesta ja palvelujen käytöstä. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan käytännössä on paljon epäselvyyttä siitä, milloin ja minkä tasoista asiakasyhteistyötä voi ja tulee tehdä, mitä tietoja saa käsitellä ilman suostumusta ja mitä erilaisilla suostumuksilla ja mitä tietoja asiakasyhteistyöstä voidaan ylipäätään kirjata. Näiden asioiden selkeyttäminen korostuu entisestään hyvinvointialueiden käynnistymisen yhteydessä.

Toimintoja on opittava kehittämään myös yhdessä nuorten kanssa. Tarkastusvaliokunta kuuli asiantuntijoina nuoria ja heidän ehdotuksensa palvelujen kehittämiseksi olivat erittäin konkreettisia. Nuoret toivat esille, etteivät nuoret yleisesti ottaen tiedä, millaisia palveluja on tarjolla ja miten niiden piiriin hakeudutaan. Nuorten mielestä tarjolla olevista palveluista tulisi saada tietoa kaikista paikoista, joissa nuoret käyvät ja viettävät aikaa. Tietoa tulisi olla saatavana esimerkiksi kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, terveydenhuollossa ja mediassa.

Vaikuttavuuden arviointia ei osata tehdä

Vaikuttavuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin tietyllä toiminnalla onnistutaan saavuttamaan halutut tulokset ja vaikutukset, esimerkiksi sitä, miten tietty palvelu vaikuttaa nuoren syrjäytymisriskiin. Vaikuttavuudessa on siis kyse palvelun tavoitteiden saavuttamisesta. Kustannusvaikuttavuus kuvaa vaikuttavuuden ja toiminnasta aiheutuneiden kustannusten suhdetta. Tarkastusvaliokunnan kuulemisessa tuli selkeästi esille, että tieto nuorten syrjäytymisen ehkäisyn vaikuttavuudesta ja etenkin kustannusvaikuttavuudesta on puutteellista. Tietopohjaa on ehdottomasti parannettava ja vertailukelpoista tietoa tulee olla saatavilla palvelujärjestelmän kehittämiseksi.

Hyviä kokeiluja on tehty eri puolilla Suomea kuten esimerkiksi nuorten työpajat, Ohjaamot ja Vamos-toiminta, mutta entistä enemmän niihin tulisi liittää kokonaisvaltaista vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimusta.

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisy on inhimillistä, mutta myös talouden kannalta järkevää. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin korjaavat toimenpiteet ja toisaalta yhteiskunnalla ei ole varaa menettää jokaisessa nuoressa olevaa tulevaisuuden potentiaalia.

Toivon, että jokainen päättäjä kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa muistaisi tämän.

Voit tutustua seuraavista linkeistä Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintöön nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelujärjestelmän toimivuudesta ja palveluiden vaikuttavuudesta sekä sen taustalla olevaan selvitykseen.

Merja Mäkisalo-Ropponen, kansanedustaja (sd), tarkastusvaliokunnan vpj