Onko mitään niin synkkää kuin toivon katoaminen? Se olisi kuin ainainen kaamos, polaariyö. Aurinko ei nousisi horisontin yläpuolelle, vaan ihmiset hiippailisivat pimeässä. Kova kohtalo valon varassa eläville. Dystopioista pahin.

Toivo ei ole yliluonnollinen ilmiö. Toivon olemassaoloon voidaan vaikuttaa. Vaikuttaminen tarkoittaa monenlaisia asioita. Julistuksilla ja mielenilmaisuilla on tehtävänsä; niitä tarvitaan hengenluontiin ja herättelyyn. Niiden rinnalle tarvitaan kuitenkin tekoja, arkista työtä. Paljon ja nopeasti.

Viime vuosina on puhuttu ilmastoahdistuksesta. Ihan syystä. Etenkin nuoret, joilla elinvuosia on enemmän edessä kuin vanhoilla, ahdistuvat. Onko enää toivoa? Kuinka kauan maapallolla pystytään vielä elämään?

Ilmastoahdistusta voidaan vähätellä samaan tapaan kuin ilmastonmuutosta vähäteltiin tai jopa kiellettiin. Ahdistus on yhtä todellinen ilmiö kuin ilmastonmuutos tai tiukemmin ilmaistuna ilmastokriisi. Nyt kovapäisimmätkin uskovat, että ilmastonmuutos on täällä ja nyt, oletan. Polttavat kesät, kuivuus, lisääntyneet rajut myrskyt ja niitä seuranneet katastrofit ovat herättäneet. Kuvat tulvista ovat kuin vanhan perheraamatun kuvat vedenpaisumuksesta.

Kolme vuotta sitten, ennen suurta ilmastomarssia huutelin Facebookissa meitä ikäihmisiä mukaan barrikadeille. Olin sitä mieltä, ettei ilmastonmuutoksen torjuntaa saa jättää vain nuorten vastuulle. Se olisi vastuutonta.

Sama idea oli herännyt eräiden muidenkin samanikäisten naisten piirissä, ja syksyllä 2019 syntyi Aktivistimummot . Yhteisöön kuuluakseen ei tarvitse olla vanha, eikä mummo, eikä nainen. Riittää, että on mummonmielinen ja haluaa osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Aktivistimummot on organisoinut viestintäkampanjoita (aiheina muun muassa energiansäästö, joulu, kotimaanmatkailu, metsät), järjestänyt yleisötapahtumia (ilmastoahdistus, elämänsiivous) ja vedonnut päättäjiin. Se ei syyllistä, eikä saarnaa vaan pyrkii ohjailemaan ilmastoystävälliseen elämäntapaan kannustamalla ja kertomalla keinoista. Huumoriakin viljellään.

Toiminnassa korostetaan tutkittuun tietoon perustuvaa viestintää, viisautta, kohtuutta ja yhteistyötä. Mummot ovat eläneet nykyistä paljon köyhemmässä Suomessa ja muistavat, että kohtuuteen perustuva elämä oli ihan hyvää elämää. Muistoja on myös tällä hetkellä muodikkaista omavaraisuudesta, uusiokäytöstä ja kierrätyksestä.

Ihminen pystyy likaamaan, pilaamaan ja tuhoamaan ympäristöään. Se on nähty. Mutta ihminen pystyy myös siivoamaan, elvyttämään ja rakentamaan. Ihminen voi käyttää osaamistaan ja luovuuttaan myös ympäristön hyväksi, tekemään vastuullisia tekoja. Se antaa toivoa.

Reetta Meriläinen, emerita päätoimittaja