
Mietimme keinoja, kuinka tavoittaa maakunnan ihmisiä, kaikenikäisiä, mutta ennen kaikkea varttuneempaa väkeä. Parhaiten se onnistuu tekemällä jotain yhdessä. Vanhat koululaulut saavat etenkin ikäihmisten tunnemuistot esiin ja hyvälle mielelle. Opettajana tiedän myös yhteislaulun voiman. Koulun kuusijuhlaan liittyy muistoja, meillä kaikilla. Halusin tuoda joulumieltä.
Järjestin vaalipäällikköni kanssa Kultaiset joululaulut -kiertueen, jossa laulettiin yhdessä kouluaikaisia joululauluja. Olimme pukeutuneet ajan henkeen. Kiersimme 13 paikkakunnalla Pohjois-Karjalassa: Polvijärvi, Kitee, Eno, Uimaharju, Lieksa, Nurmes, Ilomantsi, Ylämylly, Heinävesi, Outokumpu, Kontiolahti, Joensuu, Liperi ja Viinijärvi. Kohtasin 350 pohjoiskarjalaista. Median kautta tavoitimme kuitenkin kymmeniätuhansia pohjoiskarjalaisia, sillä Kultaiset joululaulut uutisoitiin mm. Kymmenen uutisissa (valtakunnallinen katsojamäärä 0,5 miljoonaa ) ja Maaseudun Tulevaisuudessa.
Jatkamme Pohjois-Karjalan kiertuetta vierailemalla vuoden 2023 alkupuolella Juuassa, Tohmajärvellä ja Rääkkylässä.

Kommentit