Maria Guzenina: Eduskunta on yhteiskunnan arvojen peili

Vieraskynä

Johan Wolfgang von Goethella on hieno ajatus: ”Kohtele ihmisiä kuin he olisivat koko potentiaalinsa, oma paras itsensä ja näin autat heitä tulemaan juuri siksi.”

Tämä maailma tarvitsee enemmän lempeyttä ja lämpöä, välittämistä ja ymmärrystä. Yhdessä olemista ja toinen toisen tukemista. Tämä maailma tarvitsee myös yhteiskunnallisia rakenteita ja palveluita, jotka auttavat ihmistä elämään elämää, jossa saa olla oma paras versionsa. Tämän eteen me sosialidemokraatit työtämme teemme. Ajattelen myös niin, että maailmassa ihan jokaisen elämäntyönä pitäisi olla halu rakentaa yhteiskuntaa, joka tuo ihmisistä heidän parhaat puolensa esille, eli mahdollistaa sen, että ihminen voi kukoistaa sen sijaan että joutuu kamppailemaan yksin vaikeuksiensa kanssa. Sellainen on paitsi hyvän tekemistä muille, se on myös hyvän tekemistä itselle.

Sata vuotta ennen Goethea toinen ajattelija, John Donne kirjoitti kuuluisan runonsa siitä, miten yksikään ihminen ei ole saari. Me olemme kaikki tavalla tai toisella kiinnitettyjä muihin niin tekojemme kuin sanojemme kautta. Meidän jokaisen teot palaavat meihin aina tavalla tai toisella. ”Ei siis pidä koskaan lähettää kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat aina sinulle”, Donne kirjoitti.

Sanna Rissanen on upea ehdokas, jota voin lämpimästi suositella. Meillä on sama suunta. Mitä enemmän meitä demareita eduskuntaan valitaan, sitä varmemmin työmme yhteisen Suomen eteen saa jatkoa. Mitkä ovat sinun arvosi? Anna niiden näkyä eduskunnan valtasuhteissa. Enemmistö päättää sinunkin asioista.